Elämänhallinta, todellinen illuusio

Kun sitä luulee voivansa hallita omaa elämäänsä, tulee päivä kun tajuaa, ettei se ole mahdollista.

Puhutaanko mieluummin elämän hallinnan sijasta elämän sallinnasta? Ai miksi?

Vastaan tähän tapojeni mukaisesti pitkän kaavan kautta, eli kertomalla konkreettisen esimerkin, miksi nykyään lähinnä huvittaa kaikki “-hallinta” päätteiset jutut jotka tulevat vastaan.

Kaikki taisi alkaa tunteiden hallinnasta.. Kyllä sitäkin on ainakin joskus opetettu, ehkä vieläkin, mutta omasta kuplasta se on kadonnut.

Tosi lyhyesti, me ei voida hallita yhtään mitään. Se on vain helpompi hyväksyä, niin moni juttu elämässä helpottuu ja muuttuu uteliaan yllätykselliseksi. Ja onhan se myös ahdistavaa ajoittain, mutta silti parempi vaihtoehto.

Okei, takaisin tunteiden hallintaan. Btw, parempi ilmaisu olisi ihan jo sallinta, säätely ja ilmaisu. Siksi, että kun lähtee hallitsemaan - usein tukahduttamaan jotain tunnetta, vaikutus leviää ihan kaikkiin ja kaikenlaisiin tunteisiin.

Ala-asteella mua kiusattiin ja kun siirryin yläasteelle päätin, ettei kukaan enää kiusaa mua. Yritti kyllä mutta se ei tuntunut missään tai miltään. Olin teflon ja ylpeä siitä! Kasvatin siis muurit suojaamaan satuttamiselta. Se toimi ja oli silloin tarpeen.

Kuitenkin aikuisena sain käyttää vuosia salliakseni itselleni taas tuntea, herkistyä elämälle ja sen kaikille sävyille. Se vei aikaa ja oli aika tuskaista. Välillä vieläkin, mutta niiiiin sen arvoista.

Mielestäni tämä pätee about kaikkeen muuhunkin. Salli, älä hallitse, se on paljon myötätuntoisempaa ja laajentavampaa.

Sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää

Sallinnan oivalluksen jälkeen kesti hetken ymmärtämää myös keho ja mieli yhteyden kieltä (tätä opettelen edelleen!). Kun keho sanoo ei, se on ei, vaikka kuinka jokin olisi järkevää tai olisi huono ajankohta tai mikä vaan tekosyy tai ehdollistuma miksi kehoa ei kuuntele.

Omat konkreettiset esimerkit ovat vuoden sisältä. Palasin osa-aika työhön lukkosepän hommiin motivoituneena ja aika innoissaan. Meni n. 1,5 vuotta ja tunsin tai kuulin sisälläni selvän viestin “tää tuli valmiiksi”. Silloin tietoisesti päätin olla kuuntelematta ja päätin katsoa mitä tapahtuu ja kuinka nopeasti, kun nyt ei oikein ollut hyvä hetki lopettaa ko. töitä. Noin kuukauden päästä oikean käteni ranne kipeytyi pahasti, se esti työnteon. Kävin näyttämässä sitä erikoislääkärillä ja hän vahvisti jo oman epäilykseni, siitä, että nyt käsi on kipeä koska en kuunnellut. No hän ei niin sanonut mutta hän sanoi, että joskus kipuun ei ole selkeää tai löydettävää syytä ja silloin se tarvitsee vain aikaa.

Kärvistelin käden kanssa vielä jonkin aikaa ja lopulta kun irtisanoin itseni, meni n. 1kk ja käsi oli ennallaan.

Joten kun joulukuussa 2023 sama viesti tuli “tää tuli valmiiksi”, olin hetken paniikissa, sillä tiesin, että jos en kuuntele jokin paikka menee rikki vaikka lopettamisessa, tauon pitämisessä ja ovien sulkemisessa ei ollut mitään järkeä!

Prosessoin asiaa noin 4 kk. Eli yritin sulatella, hyväksyä ja päästää irti. Antautua seuraavalle luvulle. Käsittelin montaa eri tunnetta ja älyttömän määrän epätietoisuuden sietämistä. Kuitenkin selkein asia oli, ettei nyt ole mahdollisuutta hallita tilannetta, niinkuin ei ennenkään, joten miksi taistella vastaan.

Irti repäiseminen on eri juttu kuin irtipäästäminen. Repäisy sattuu, koska silloin ei ole katsonut sitä juttua loppuun asti. Irtipäästäminen tapahtuu, kun on valmis.

Maarit Jantunen

Lopuksi

Olen itse tullut siihen tulokseen, että sätkiminen vie turhaa energiaa ja aikaa, koska joka tapauksesssa päädytään siihen pisteeseen mihin tarvitsee. Reittejä on monia ja meillä on vapaus valita, onko se ns. helpompi vai vaikeampi reitti. Jokainen määrittäköön itse mikä on se helppo ja mikä vaikea reitti.

Koska kun meidät on ehdollistettu lapsesta asti johonkin ja vielä annettu joku hallinan illuusio.. Tuntuu vaikealle mennä sitä ns. järkevää ja yhteiskunnallisesti hyväksyttyä vastaan ja kuunnella kehoa, tuntemusta, intuitiota, sisäistä tietoa tai muuta vastaavaa, jota ei voi edes selittää kyselijöille tai itselleen. Samalla taas tuntuu, että juuri siellä on helpompi hengittää, inspiroitua, luoda, nauttia ja elää elämää, vaikka jotain hankalaa tulisi vastaan. Hankala kun on sitten vaan osa sitä matkaa.

Mikä on sulle vaikeampi tai helpompi? tai miten sä näät tän kaiken kun katsot taaksepäin sun valintoja elämässä?

-Tiina